Siirry pääsisältöön

Käsillä tekeminen kuuluu kaikille

Jurvalainen ammatillinen opettaja ja tekstiilialan artenomi (AMK) Hanne Alho opettaa Kurikan kansalaisopistossa kudontaa ja käsityökursseja, käsityötaiteen perusopetusta, värjäystä sekä kasvivärjäystä ja muita lyhytkursseja. - Nautin käsillä tekemisestä sekä opettajan työstä. Haluan jakaa omaa vahvaa tietotaitoa myös muille. Käsillä tekeminen kuuluu kaikille. Opiskelijoiden innokkuus käsillä tekemiseen sekä upeat tuotokset kursseilla antavat suuresti iloa myös itselle, Alho toteaa.

- Käsillä tekeminen on minulle kuin elämäntapa. Olen tekstiilikäsitöiden monialainen ammattilainen ja käsityöalan yrittäjä Atelje Hannettaressa. Omia lempikäsityöharrastuksiani ovat mm. huovutus, kudonta, neulonta, virkkaus, makramee, vaatteiden ja asusteiden ompelu eri materiaaleista sekä korujen valmistus eri tekniikoin. 

Hanne Alho. Kuva Aada Alho

- Olen myös elinikäinen oppija. Ammatillisen osaamiseni olen hankkinut Jurvan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa sekä Seinäjoen Ammattikorkeakoulun Jurvan yksikössä, pedagogisen osaamisen Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Käyn erilaisilla kädentaitokursseilla ja pidän ammattitaitoa yllä.  Seuraavaksi tavoitteena on suorittaa ammatillisen erityisopettajan pätevyys, sillä työskentelen päivätyönä lastensuojeluyksikössä erityisluokan tuntiopettajana.

Käsitöitä jo pikkutyttönä

- Kädentaidot ovat kiinnostaneet minua jo pikkutytöstä saakka. Molemmat mummoni aikoinaan opastivat ja innoittivat minua kädentaitojen maailmaan. Jurvan mumma opetti kutomaan kangaspuilla, ensimmäisen maton kudoin alle kouluikäisenä. Laihian mumma opetti neulomaan, virkkaamaan ja ompelemaan. Äitini taas opetti leipomaan ja kokkaamaan ruokaa.

- Olin pieni tyttö ja iloitsin aarteista mummolan aitassa. Ompelin pitkin pistoin nukeille vaatteita ja virkkasin langanpätkistä matot niiden kotiin. Tytöstä kasvoi pohjalainen nainen, joka ei suostu luopumaan unelmastaan, käsillä tekemisen riemusta. Näistä aarteista ja lapsuusmuistoista kumpuavat yhä uudelleen ja uudelleen ideat, yksityiskohdat ja värit töihini.

Kursseille tervetulleita vasta-alkajat ja konkarit

- Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita kursseilleni. Osallistua voivat niin vasta-alkajat kuin jo pidempään harrastaneet. Minulla on vahva ammattitaito ja osaaminen omalta alaltani. Kursseillani oppii enemmän kuin pelkän pintaraapaisun. Opetustyötä olen tehnyt jo yli 20 vuotta.

Kaunista kutoen. Kuva Hanne Alho


Matkan varrelle mahtuu myös monia muistoja. Lasten käsityö
taiteen perusopetuksen huovutustunnilla kävi kerran niin, että mäntysaippua oli sulanut kulhoon veteläksi kiisseliksi. Pieni oppilas totesi: "Hei, me huovutetaan opettajan räällä". Siinä oli vanhemmilla ihmeteltävää!

Lasten käsityötaiteen perusopetuksen töitä. Kuva Hanne Alho

Vuoden 2022 käsityötekniikka värjäys luonnonväreillä

Värjäys luonnonväreillä on Taitoliiton valitsema vuoden 2022 käsityötekniikka. Tervetuloa oppimaan värjäyksen saloja Värikästä värjäystä -, Purkkivärjäys- ja Kasvivärjäyskursseille!5.


Kasvivärjäystä. Kuva Hanne Alho

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

60-vuotiaan Kurikkalan Setlementin lämminhenkinen juhla

Kansalaisopistossa mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen, kuntalaisille yhteisöllinen paikka kasvaa ja kehittyä ja tulevaisuudessa arvokkaan tehtävän jatkaminen olivat esiin nousseita teemoja, kun  27.10.2024 juhlittiin Kurikkalan Setlementin 60-vuotisjuhlia. Kurikkalan salin olivat juhlaa varten koristelleet Taidekoulu Tekevän kuvataiteen ja käsityön oppilaat opettajiensa Anne Luoman, Minna Salosen ja Niina Keltamäen johdolla. Kuva: Heidi Pajuluoma Avaussanoissa Kurikkalan Setlementin toiminnanjohtaja Päivi Rantamäki toivotti tervetulleeksi juhlistamaan yhdistystä, joka perustettiin 1964 ensimmäisenä maaseudun setlementtinä tarjoamaan päivähoitoa ja kansalaisopistotoimintaa. Kurikkalan Setlementin toiminta on vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta kansalaisopistotoiminta on säilynyt vuodesta 1965 lähtien. Kurssitoiminta alkoi kansalaisten perustaidoilla (esim. konekirjoitus ja maatalouden verotus) ja nykyäänkin  perustaitojen opetusta on tarjolla kansalaisopistoissa. Kurikka...

Kurssit hyvä keino sekä saada että antaa hyvää mieltä kanssakulkijoille

Jalasjärveläinen Juha Rossinen-Kaihlamäki opettaa Kurikan kansalaisopistossa mm. tanssikursseja ja piirustusta. - Tykkään työskennellä ihmisten parissa ja viime vuodet ovatkin vetäneet minua yhä enemmän opetustöiden pariin. Pidän tänäkin vuonna erilaisia tanssikursseja lähiseudun kansalaisopistoissa. Tanssin lisäksi pidän myös muita kursseja, joista minulle on kertynyt osaamista matkani varrelta. Näitä ovat esimerkiksi piirustus- ja perspektiivikurssit, puuviilu-intarsia sekä ratkaisukeskeisyyteen perustuvat kurssit, jossa keskitytään mm. siihen, mihin kaikkeen käytämme energiaamme ja kuinka oppisimme keskittämään huomiomme niihin asioihin, jotka ovat meille aidosti tärkeitä. - Tanssin puolelta olen käynyt aikoinaan Suomen Tanssiurheiluliiton seuraohjaajakoulutuksen ja nykyisin päivitän osaamistani käymällä itse uusilla kursseilla tai yksityistunneilla sen verran, mitä omilta kursseiltani ehdin. Omat kilpatanssivuoteni toivat myös hyvän lisän tanssiosaamiseeni. Piirustusta olen harrast...

Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma

Jurvassa asuva Ilona Hannuksela opettaa Kurikan kansalaisopistossa Naisten liikunta, Tupenkylä -kurssia Tupen kylätuvalla Jurvassa. Hannuksela on koulutukseltaan fysioterapeutti ja pystyy hyödyntämään ammatillista osaamistaan myös jumpparyhmässä. - Minua kysyttiin kotikylälleni ohjaamaan jumpparyhmää 2007, kun edellinen ohjaaja lopetti ja siitä lähtien olen ohjannut samaa ryhmää. Tämä ryhmä on tullut niin tutuksi, etten osaa lopettaa, joten kyllä tykkään ohjata ryhmääni, Ilona kertoo. Tupenkylän Naisten liikunnassa liikutaan välillä myös ulkona. Kuvassa opettaja Ilona Hannuksela. Kuva: Henna Hannuksela - Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma, joskus heitetään vitsiä puolin ja toisin ja sitten nauretaan ja jatketaan jumppaamista. Tykkään että ryhmässä on rento ilmapiiri. Ei tämä ole niin vakavaa, vaikka tosissaan tehdäänkin. - Kauden 2022-2023 päätteeksi tehtiin kävelylenkki pelloilla. Keväthanki kantoi hyvin ja retki oli rentouttava. Korona-aikana jumpattiin koko kausi ulkona. Väli...