Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2024.

Yksi tunti liikuntaa antaa pari tuntia lisää energiaa

Henna Autio ohjaa Kurikan kansalaisopistossa Jurvassa Reisi-vatsa-pakara -jumppaa sekä Jumppamixiä ympäri lukuvuoden, lisäksi keväällä on tarjolla Aikuisten suunnistuskoulu . - Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri ja olen opettanut ja ohjannut paljon nuoria työkseni. Vapaa-ajallani olen kouluttautunut suunnistusliiton ohjaajakoulutuksissa. Lapsesta asti olen käynyt erilaisissa urheiluseurojen harjoituksissa ja leireillä, koska olen kilpaurheillut eri lajeissa. Halikkoviestissä syksyllä 2023. Kuva Teemu Antikainen. Hän on tällä hetkellä vanhempainvapaalla oleva kahden lapsen äiti. - Luonto ja liikunta ovat hyvin merkityksellisiä minulle, saan niistä energiaa, iloa ja voimaa. Rakkaimmat harrastukset, jotka ovat kulkeneet mukana lapsesta asti, ovat hiihto, suunnistus, lenkkeily ja marjastus. Viime vuonna olen aloittanut pienoiskiväärillä ampumaharjoittelun ja osallistunut ampumasuunnistuksen MM-kisoihinkin, Henna kertoo. Ampumasuunnistuksen MM-kisojen pikakisassa tuloksena 4