Kansalaisopiston toimistosihteerinä aloitti työskentelyn Susanna Katajisto 24.5.2021. Koulutukseltaan Katajisto on tradenomi sekä taloushallinnon sihteeri, jolla on laaja kirjo työkokemusta pääsääntöisesti toimistoalalta, mutta myös esimerkiksi koulunkäyntiavustajana toimimisesta. - Olen erittäin iloinen, että olen saanut tehdä monenlaista työtä monenlaisten ihmisten kanssa. Olen jokapaikanhöylä ja nautin monipuolisesta työstä, Katajisto kertoo. - Olen kahden alakouluikäisen lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Nautin matkustelusta ja retkeilystä luonnossa perheeni kanssa. Suhtaudun elämään mielenkiinnolla ja avoimesti. - Kansalaisopiston toimistosihteerinä toivon, että voin olla helposti lähestyttävä. Olisi mukavaa, jos asiakkaille, opiskelijoille ja opettajille jäisi positiivinen mieli, kun he ovat olleet yhteydessä toimistoon. Iloitsen siitä, jos voin olla avuksi muille. Aluksi on paljon opeteltavaa, mutta hyvällä yhteistyöllä ja positiivisella asenteella selviää monesta. - Kokemusta