Ilmajoella asuva Minna Salonen toteutti oman haaveensa nelikymppisenä, ja opiskeli kuvataitelijaksi. Nyt kurikkalaissyntyinen Salonen opettaa Kurikan kansalaisopistossa maalausta sekä lapsia Kuvataidekoulu TEKEVÄssä Jalasjärvellä ja Kurikassa. Näin hänelle tarjoutuu mahdollisuus yhdistää oma intohimo ja työ. - Lasten kanssa tunnit ovat yleensä vauhdikkaita ja ihailen sitä luovuutta, mikä heissä on, Salonen toteaa. - Aikuisten kanssa tunneilla tulee keskusteltua tekemisen lomassa paljon muistakin asioista. Sydäntäni lähellä ovat kuvataiteen lisäksi kädentaidot yleisesti, kirjallisuus ja luonnossa liikkuminen. - Opetuksessani yritän jakaa kaiken osaamiseni tasapuolisesti opiskelijoille. Teen työni ohella aktiivisesti taidetta ja seuraan alan tapahtumia. Kannattaa tulla rohkeasti mukaan, olit sitten vasta-alkaja tai pidempään harrastanut, Salonen rohkaisee. Näyttely Kurikkalassa Tammikuussa Kurikkalan vitriineissä on esillä maalauksia ja piirroksia sekä kanaverkon päälle tehty