Leena Luomala on niitä kansalaisopistolaisia, joille kursseilla käyminen ei ole vain harrastus. Se on vuosikymmenten mittaan muodostunut osaksi elämää.
75-vuotias Leena on syntynyt Lapualla kymmenlapsiseen perheeseen ja asuu nykyisin Jalasjärvellä. Käsillä tekeminen on kiinnostanut häntä jo nuoresta lähtien. Ensimmäisiä ompelutöitään hän muistaa tehneensä noin 14-vuotiaana äidiltä saamastaan kankaasta.
– Olen aina tykännyt käsitöistä ja käsillä tekemisestä enempi.
Kansalaisopiston kursseille Leena tuli Jalasjärvellä noin 50 vuotta sitten. Välillä elämäntilanne pienten lasten kanssa toi harrastamiseen taukoja, mutta kursseille hän palasi aina uudelleen. Aktiivisimpina aikoina viikkoon saattoi mahtua jopa seitsemän kurssia – joskus kaksikin saman päivän aikana. Mukaan mahtui käsitöiden lisäksi paljon liikuntaa.
 |
| Käsityöt ovat kulkeneet Leena Luomalan mukana nuoruudesta saakka. Kansalaisopiston kursseilla hän on käynyt Jalasjärvellä jo noin 50 vuoden ajan. |
Vuosikymmenten aikana Leena on ehtinyt kokeilla monenlaista. Hän on osallistunut muun muassa hopea-, havu-, risu- ja värjäyskursseille sekä tehnyt puutöitä. Juuri kurssilla tulee kokeiltua sellaistakin, mihin kotona ei ehkä koskaan ryhtyisi. Leena pitää kansalaisopiston vahvuutena myös sitä, että tarjolla on eripituisia kursseja.
– Saa mennä lyhytkurssille ja tehdä sitä mitä itse haluaa ja mitä tarvitsee.
Iän myötä tekeminen on hieman muuttunut. Raskaat puutyöt ovat jääneet pois ja vauhtikin on hidastunut, mutta istuen tehtävät käsityöt sujuvat edelleen. Tekemisen ilo ei sen sijaan ole kadonnut.
Leena arvostaa sekä omia että muiden töitä. Käsityön jäljen ei hänen mielestään tarvitse näyttää tehdastuotteelta.
– Ei käsityöt tarvitse olla kuin tehtaassa tehtyjä. Niissä saa olla oma leima.
Erityisen merkityksellisiä ovat olleet työt, jotka ovat päätyneet läheisille. Tyttärelle on syntynyt häihin morsiustyyny, pojalle kravattineula ja kalvosinnapit kivikurssilla ja lastenlasten kastemekkoihin silkkikirjonnalla ruusuja.
– Sellainen on aina kivaa, kun pystyy tärkeisiin hetkiin tekemään heille.
Kursseille tullaan tekemään – ja tapaamaan toisia
Kun Leena puhuu kansalaisopistosta, käsitöiden rinnalle nousevat yhä uudelleen ihmiset. Kurssit ovat paikka tavata ystäviä ja kavereita. Varsinkin eläkkeellä sillä on suuri merkitys.
Jos kansalaisopistoa ei olisi, Leena arvelee elämän olevan aika paljon hiljaisempaa.
– Minä olen tottunut menemään näille kursseille, ja tykkään niistä. Kyllä elämä aika hiljaista olisi ilman kursseja.
Uuden osallistujankaan ei Leenan mielestä tarvitse jännittää mukaan tulemista. Ryhmissä yhdistää kiinnostus samaan asiaan, ja uuden ihmisen tulo on iloinen asia. Samalla pääsee näkemään muiden tekemistä, saamaan ideoita ja iloitsemaan myös toisten onnistumisista.
– Kiva että taas tuli uusia. Jokainen sopeutuu kyllä tähän kansalaisopiston porukkaan.
Leenan mielestä juuri samanhenkisyys tekee yhdessä tekemisestä mukavaa: kun ollaan kiinnostuneita samoista asioista, syntyy onnistumisen tunteita ja toisten töistäkin voi iloita.
Vielä yksi värjäyskurssi, kiitos!
Onko 50 vuodessa tullut jo kokeiltua kaikki mahdollinen? Melkein – mutta yksi toive Leenalla vielä on.
Värjäyskursseille hän lähtisi mielellään uudestaankin. Itse värjätyissä kankaissa kiehtoo mahdollisuus jatkaa tekemistä vielä pidemmälle: värjätä kangas ja ommella siitä itse vaate.
Tulevaisuudelta Leena toivoo ennen kaikkea sitä, että kansalaisopisto säilyy ja kursseille löytyy osallistujia. Hän toivoo myös nuorten löytävän opiston mahdollisuudet.
– Toivon että nuoretkin ottaa tämän kansalaisopiston omaksensa ja käyvät, nyt kun sellainen vielä on.
Ja mitä Leena sanoisi ihmiselle, joka miettii kotona, uskaltaisiko kurssille lähteä?
– Olet tervetullut mukaan, kannattaa lähteä.
Kun Leenaa pyydetään lopuksi kuvailemaan kansalaisopiston tunnelmaa yhdellä sanalla, vastaus kiteyttää oikeastaan koko haastattelun:
– Täälä on hyvä olla.
Kommentit
Lähetä kommentti