Kurikkalainen Mira Burke opettaa Kurikan kansalaisopistossa englantia. Nyt käynnissä olevien Everyday English 2 ja 4 -kurssien lisäksi suunnitteilla on matkailuenglannin kurssi keväälle. - Olen lähtenyt maailmalle vuonna 2001, kun päätin jo nuorena muuttaa Irlantiin. Siellä tapasinkin vuotta myöhemmin nykyisen mieheni ja asuttuamme ensin Irlannissa nelisen vuotta yhdessä muutimme Englantiin, Bristoliin. Sieltä sitten Stroudin kautta Suomeen Jyväskylään. Etelä-Pohjanmaalle olemme perheen kanssa muuttaneet 2011. Ensin asuimme Seinäjoella, mutta kun sopiva tupa löytyi omaksi, muutimme Lohiluomalle vuonna 2013, Mira Burke kertoo. - Kaikenlaista työtä on tullut tehtyä, mutta lopulta opettaminen on vienyt mukanaan. Jo Bristolissa aloitin opettajan sijaisuudet melkoisen levottomassa yläkoulussa. Tähän verrattuna Suomessa opettaminen on lasten leikkiä - joskus jopa kirjaimellisesti. Lapsi oppii parhaiten leikin avulla ja kyllä nykyisin opettamilleni teineillekin leikki kelpaa, kun opettaja vai