Siirry pääsisältöön

Ihailen lasten luovuutta

Ilmajoella asuva Minna Salonen toteutti oman haaveensa nelikymppisenä, ja opiskeli kuvataitelijaksi. Nyt kurikkalaissyntyinen Salonen opettaa Kurikan kansalaisopistossa maalausta sekä lapsia Kuvataidekoulu TEKEVÄssä Jalasjärvellä ja Kurikassa. Näin hänelle tarjoutuu mahdollisuus yhdistää oma intohimo ja työ.


- Lasten kanssa tunnit ovat yleensä vauhdikkaita ja ihailen sitä luovuutta, mikä heissä on, Salonen toteaa. - Aikuisten kanssa tunneilla tulee keskusteltua tekemisen lomassa paljon muistakin asioista. Sydäntäni lähellä ovat kuvataiteen lisäksi kädentaidot yleisesti, kirjallisuus ja luonnossa liikkuminen.

- Opetuksessani yritän jakaa kaiken osaamiseni tasapuolisesti opiskelijoille. Teen työni ohella aktiivisesti taidetta ja seuraan alan tapahtumia. Kannattaa tulla rohkeasti mukaan, olit sitten vasta-alkaja tai pidempään harrastanut, Salonen rohkaisee.

Näyttely Kurikkalassa

Tammikuussa Kurikkalan vitriineissä on esillä maalauksia ja piirroksia sekä kanaverkon päälle tehty hevospatsas. Töitä ovat valmistaneet Kuvataidekoulu TEKEVÄn 8-10-vuotiaiden ryhmät ja aikuisten maalauksia esillä on lähinnä Kurikasta, sillä Jalasjärven ryhmä käynnistyi vasta syksyllä. Nähtävillä on koonti siitä, mitä kaikkea kuvataiteen parissa kansalaisopistossa tehdään ja että tunteja on tarjolla eskarilaisista eläkeläisille.











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musiikki kulkee mukana myös eläkkeellä

Kurikan kansalaisopistossa nautittiin toukokuussa eläkekahvit, kun opistossa opettanut Juha Runsala jäi eläkkeelle. Vaikka työura päättyy yhden vaiheen osalta, musiikki ei ole jäämässä syrjään – päinvastoin. Viulu, alttoviulu, mandoliini ja opettaminenkin kulkevat mukana myös tulevina vuosina. Juha tuli opettamaan Kurikan kansalaisopistoon vuonna 2017. Vuosien aikana hän on opettanut pianon- ja laulunsoiton yksilöopetusta, musiikkia toimintakeskuksissa, johtanut kuoroa sekä ohjannut Mandoliini soi -ryhmää ja tangolaulun kursseja. Työ on tarjonnut paljon musiikkia, mutta ennen kaikkea kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. – Kurssit ovat myös sosiaalisia kokoontumisia. Niissä vaihdetaan kuulumisia, kerrotaan ilot ja surutkin. Jutut jäävät kurssille, Juha kuvailee. Kurikan kansalaisopiston musiikinopettaja Juha Runsala jäi keväällä eläkkeelle. Eläkekahveilla muisteltiin vuosia musiikin, opetuksen ja yhteisten kohtaamisten parissa. Opiskelijan oma innostus kantaa pitkälle Pitkän opet...

Hyvinvointia matalalla kynnyksellä - Rita Huttunen-Taipale

Jooga ja äänimaljat- sekä TRE-stressinpurkuharjoitus -kursseja opistossa ohjaa Rita Huttunen-Taipale, joka asuu Kurikassa Salonkylällä. Ritan koulutustausta on monipuolinen. Hän on koulutukseltaan markkinointi-merkonomi, ja sen lisäksi hän on opiskellut laajasti hyvinvointialaa. Ritalta löytyy koulutus muun muassa joogaopettajaksi, meditaatio- ja rentoutusohjaajaksi, TRE-ohjaajaksi ja äänimaljahoitajaksi. Lisäksi hän on perehtynyt useisiin hierontatekniikoihin. Laaja osaaminen näkyy opetuksessa rauhallisena varmuutena ja kykynä huomioida erilaiset kehot ja mielet. Kansalaisopistossa Rita haluaa tarjota matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua joogaan, äänimaljoihin ja TRE-terapiaan. Monelle kynnys aloittaa jotain uutta voi olla korkea, ja juuri siksi Ritalle on tärkeää, että kursseille voi tulla ilman aiempaa kokemusta. Työssään häntä innostavat erityisesti uudet oppilaat ja se hetki, kun oppimisessa tapahtuu oivallus. Oman polkunsa hyvinvoinnin pariin Rita löysi alun perin oman ja...

Ohjelma: Kevätnäyttelysuunnistus 27.-28.4.2024

Päivitetty 12.4.2024. Tiedot päivittyvät. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään Kurikan kansalaisopiston kuvataiteen ja käden taitojen kevätnäyttely  kurssien toimitiloissa . Näyttely on avoinna la 27.4. klo 10-14 ja su 28.4. klo 12-18. Vierailla voi valitsemissaan kohteissa. Kannustamme osallistumaan näyttelysuunnistukseen siten, että kahden päivän aikana kiertää monta näyttelykohdetta ja kerää leimoja näyttelypassiin. Täyden passin (6 vierailukohdetta) voi palauttaa mihin tahansa näyttelykohteeseen ja näin osallistua opistolahjakorttien arvontaan. Näyttelypasseja ja ohjelmia saa kirjastoilta ja opistolta 17.4. alkaen. Niitä on jaossa myös kaikissa näyttelykohteissa. Merkitse päivä jo kalenteriin ja seuraa tiedotusta! Monissa näyttelypisteissä myynnissä kahvia ja arpoja. Vierailtavat kohteet Jalasjärvi Iloniemi, opistotila , Koskitie 5, Jalasjärvi  Keramiikka,  Kivat käsityöt, Kudonta, Lasityöt, Lasten kuvataiteen perusopetus, Makramee, Tölkinavaajatyöt  L...