Peräseinäjokelainen Taito Lindeman aloittaa syyskuussa romanikielen opettamisen Kurikan kansalaisopistossa. - Työni ohella olen aktiivisesti mukana myös seurakunnan vapaaehtoistyössä. Olen tehnyt mm. Itä-Euroopan alueella romanien parissa lähetystyötä ja siellä ihaillut, kuinka he puhuvat aivan arkikielenään romanikieltä. Tämä on herättänyt sydämessäni halua tuoda tätä samaa myös omaan kotimaahani.
- Olen itse oppinut romanikielen lapsuudenkodissa ja vähän lisäksi myös aikuisenakin, pääasiassa ihan puheen kautta. Isovanhempani, vanhempani ja vanhemmat veljeni puhuivat paljon romanikieltä kun asuin vielä kotona, joten en voinut jäädä osattomaksi.
- Huolenani on, että romanikieli on vähentynyt runsaasti. Itse näen että kielemme on vahva osa meidän identiteettiä. Toiveenani on että kieli elpyisi ihan puheen tasolle asti.
- Haluaisin rohkaista ja kannustaa opettelemaan sitä, minkä olemme aikojen saatossa saattaneet kadottaa. Esi-isiemme kieli on vahva osa romanikulttuuria ja -identiteettiä. Näin pystymme siirtämään opin myös seuraavalle sukupolvelle.
Taito Lindeman |

Kurssiin voi tutustua tarkemmin tästä. Lukuvuoden 2024-2025 kurssit julkaistaan näkyville 1.8.2024.
Kommentit
Lähetä kommentti