Siirry pääsisältöön

Eläkekahvit kansalaisopistolla

21.5.2024 juotiin Jalasjärven Pelimannituvalla eläkekahvit. Tilaisuuteen oli kutsuttu kolmen viime lukuvuoden aikana kansalaisopistosta eläkkeelle jääneitä opettajia, joista paikalle ehti puolet. Kahvikupin äärellä muisteltiin kuluneita vuosia kansalaisopiston tuntiopettajana ja yhdessä todettiin, että pidettyjen eri kurssien moninaisuus vuosikymmenten varrella kertoo ajassa elämisestä.

Kerttu Kamila on ohjannut Jurvassa joogaa äkkiä muisteltuna yli kymmenen vuotta. Hänet oli edellinen opettaja Anita Reiniö houkutellut opettamaan. Sittemmin Kerttu on kouluttautunut työnsä ohella Suomen Joogaliitto ry:n joogaopistolla niin hatha- kuin yin-joogankin ohjaajaksi. Nyt Kertun suunnitelmissa on jatkaa joogaa tavallisena kurssilaisena.

Anita Kivineva on aloittanut kansalaisopiston kurssien opettamisen vuonna 1978 Jurvassa koneneulonnan opettajan sijaisena. Siitä lähtien hän on opettanut monenlaista askartelua ja käden taitoa sekä viime vuosina vetänyt myös ikäihmisten virkistystoimintaa ja Aivoliiton Juttu-tupaa afaatikoille. Itselleen mieluisimmaksi tekemiseksi Anita mainitsee luonnonmateriaaleista askartelun. Voimaa opettajan vuosiin on antanut kurssilaisten palaute siitä, että kurssilla oli kiva olla. Eläköitymistä harkitessaan Anita on pohtinut ryhmiensä jatkuvuutta ja on nyt iloinen, että hyviä jatkajia on löytynyt. 

Väinö Kreko on ohjannut tanssia Kurikan kansalaisopistossa 42 vuotta. Väinö muisteli aloittaneensa kruunuhäätansseilla ja on paritanssin lisäksi ohjannut paljon kansantanssia. Omiksi suosikkitansseikseen hän mainitsee cha chan ja polkan. Myös tanssinopetuksessa näkyy oppimisen tapojen erilaisuus. Opettajan työn suola onkin ollut ilo opiskelijoiden onnistumisen kokemuksista. 

Raili Pohjonen on aloittanut työt kansalaisopistolla vuonna 1986. Hän oli itsekin pysähtynyt muistelemaan työuraansa ja laskenut opettaneensa vajaata 20 erilaista kurssia vaateompelusta ja varjostimen valmistamisesta aina nahkavaatekursseihin ja viime vuosien hittiin kahvipussiaskarteluun. Raili rinnastaa kansalaisopiston tuntiopettajana toimimisen yksityisyrittäjyyteen: kurssin sisältö ja sen kiinnostavuus on opettajan omalla vastuulla. Materiaalien hankinnassa opettajilla on iso rooli ja monesti opettajalle kertyykin materiaaleja omiin varastoihin. 

Kurikan kansalaisopiston johtokunnan puheenjohtaja Anna-Maija Koskela kiitti omassa puheenvuorossaan opettajia sitoutumisesta kansalaisopistoon. Opettajat ovat olleet luomassa omalla alueellaan hyvää oloa ja hyvinvointia. Kursseilla opettaja kohtaa osallistujia ja osallistujat pääsevät osaksi yhteisöä. Kansalaisopiston kursseilta opiskelijat saavat onnistumisen elämyksiä ja Anna-Maija toivoi, että opettajat ovat saaneet myös itselleen hyvinvointia ryhmistä. Eläkkeellä alkaakin uusi aika ja vaihe. Nyt pääsee itse keskiöön, kun tähän saakka opettajana on pitänyt huolta muista. 

Eläkekahveille oli kutsuttu myös Inga Järvimäki, Jorma Nostaja, Jukka-Matti Pihlaja ja Olavi Yli-Peltola.

Kuvassa vasemmalta Väinö Kreko, Anita Kivineva, Kerttu Kamila ja Raili Pohjonen.


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

60-vuotiaan Kurikkalan Setlementin lämminhenkinen juhla

Kansalaisopistossa mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen, kuntalaisille yhteisöllinen paikka kasvaa ja kehittyä ja tulevaisuudessa arvokkaan tehtävän jatkaminen olivat esiin nousseita teemoja, kun  27.10.2024 juhlittiin Kurikkalan Setlementin 60-vuotisjuhlia. Kurikkalan salin olivat juhlaa varten koristelleet Taidekoulu Tekevän kuvataiteen ja käsityön oppilaat opettajiensa Anne Luoman, Minna Salosen ja Niina Keltamäen johdolla. Kuva: Heidi Pajuluoma Avaussanoissa Kurikkalan Setlementin toiminnanjohtaja Päivi Rantamäki toivotti tervetulleeksi juhlistamaan yhdistystä, joka perustettiin 1964 ensimmäisenä maaseudun setlementtinä tarjoamaan päivähoitoa ja kansalaisopistotoimintaa. Kurikkalan Setlementin toiminta on vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta kansalaisopistotoiminta on säilynyt vuodesta 1965 lähtien. Kurssitoiminta alkoi kansalaisten perustaidoilla (esim. konekirjoitus ja maatalouden verotus) ja nykyäänkin  perustaitojen opetusta on tarjolla kansalaisopistoissa. Kurikka...

Kurssit hyvä keino sekä saada että antaa hyvää mieltä kanssakulkijoille

Jalasjärveläinen Juha Rossinen-Kaihlamäki opettaa Kurikan kansalaisopistossa mm. tanssikursseja ja piirustusta. - Tykkään työskennellä ihmisten parissa ja viime vuodet ovatkin vetäneet minua yhä enemmän opetustöiden pariin. Pidän tänäkin vuonna erilaisia tanssikursseja lähiseudun kansalaisopistoissa. Tanssin lisäksi pidän myös muita kursseja, joista minulle on kertynyt osaamista matkani varrelta. Näitä ovat esimerkiksi piirustus- ja perspektiivikurssit, puuviilu-intarsia sekä ratkaisukeskeisyyteen perustuvat kurssit, jossa keskitytään mm. siihen, mihin kaikkeen käytämme energiaamme ja kuinka oppisimme keskittämään huomiomme niihin asioihin, jotka ovat meille aidosti tärkeitä. - Tanssin puolelta olen käynyt aikoinaan Suomen Tanssiurheiluliiton seuraohjaajakoulutuksen ja nykyisin päivitän osaamistani käymällä itse uusilla kursseilla tai yksityistunneilla sen verran, mitä omilta kursseiltani ehdin. Omat kilpatanssivuoteni toivat myös hyvän lisän tanssiosaamiseeni. Piirustusta olen harrast...

Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma

Jurvassa asuva Ilona Hannuksela opettaa Kurikan kansalaisopistossa Naisten liikunta, Tupenkylä -kurssia Tupen kylätuvalla Jurvassa. Hannuksela on koulutukseltaan fysioterapeutti ja pystyy hyödyntämään ammatillista osaamistaan myös jumpparyhmässä. - Minua kysyttiin kotikylälleni ohjaamaan jumpparyhmää 2007, kun edellinen ohjaaja lopetti ja siitä lähtien olen ohjannut samaa ryhmää. Tämä ryhmä on tullut niin tutuksi, etten osaa lopettaa, joten kyllä tykkään ohjata ryhmääni, Ilona kertoo. Tupenkylän Naisten liikunnassa liikutaan välillä myös ulkona. Kuvassa opettaja Ilona Hannuksela. Kuva: Henna Hannuksela - Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma, joskus heitetään vitsiä puolin ja toisin ja sitten nauretaan ja jatketaan jumppaamista. Tykkään että ryhmässä on rento ilmapiiri. Ei tämä ole niin vakavaa, vaikka tosissaan tehdäänkin. - Kauden 2022-2023 päätteeksi tehtiin kävelylenkki pelloilla. Keväthanki kantoi hyvin ja retki oli rentouttava. Korona-aikana jumpattiin koko kausi ulkona. Väli...