Siirry pääsisältöön

Kurikan kansalaisopisto on merkittävä paikallinen toimija


Kurikan kansalaisopisto on yksityinen kansalaisopisto, jota ylläpitää Kurikkalan setlementti ry. Kansalaisopiston toimintaa johtaa yhdessä rehtorin kanssa kansalaisopiston johtokunta, joka on samalla setlementin hallitus.

Kansalaisopisto työllistää vakituisesti kolme henkilöä, mutta osa-aikaisesti tukihenkilöstönä ja tuntiopettajina n. 130 henkilöä vuosittain. Kansalaisopiston maksamia palkkoja jää Kurikan alueelle n. 430 000 e. Kurikassa kansalaisopisto toimii noin sadassa eri osoitteessa koko Kurikan alueella. Kurssit kokoontuvat pääosin vuokratiloissa ja vuonna 2022 kansalaisopisto maksoi tilavuokria n. 170 000 e. Kaikkiaan kansalaisopisto jätti vuonna 2022 Kurikan alueelle palkkoina, vuokrina ja tarjoilukuluina n. 600 000 e.

Lisäksi vuoden 2022 aikana Kurikan kansalaisopisto osti palveluja tai tuotteita n. 50 kurikkalaiselta yritykseltä tai ketjun kurikkalaisesta toimipaikasta. Lisäksi kansalaisopiston n. 650 kurssilla opiskelevat n. 6200 opiskelijaa hankkivat materiaaleja myös kurikkalaisista liikkeistä.

Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen kirjoittaa uutiskirjeessä 18.4.2023: ”Hallitustunnusteluihin liittyvissä kysymyksissä ilahdutti muutama asia. Niissä pyydettiin kertomaan, miten lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia voidaan vahvistaa ja nuorten syrjäytymistä ehkäistä. Eläkeläisiä halutaan puolestaan huomioida paremmin aktiivisena voimavarana yhteiskunnan rakentamisessa. Suomalaisten osaamis- ja koulutustasoa pitäisi nostaa ja liikunnallisen elämäntavan yleistymistä lisätä. Kulttuuri kaipaa toimintaedellytystensä vahvistamista. Olisi tarkoitus rakentaa yhdenvertaista ja tasa-arvoista Suomea.

Tiedättekö mitä? Kansalaisopistoissa voidaan edistää kaikkea edellä mainittua eduskuntapuolueilta kysyttyä. Eläköön kansalaisopisto!”

Paitsi että kansalaisopisto on kunnassaan merkittävä hyvinvoinnin ja osaamisen keskus, se on omalla alueellaan myös merkittävä taloudellinen toimija.

Kevään lyhytkurssit ovat juhannukseen saakka täydessä vauhdissa ja ensi lukuvuoden ohjelma tulee verkkoon näkyville 1.8.2023. Tervetuloa mukaan rakentamaan Kurikan ja kurikkalaisten hyvinvointia kansalaisopistoon!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

60-vuotiaan Kurikkalan Setlementin lämminhenkinen juhla

Kansalaisopistossa mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen, kuntalaisille yhteisöllinen paikka kasvaa ja kehittyä ja tulevaisuudessa arvokkaan tehtävän jatkaminen olivat esiin nousseita teemoja, kun  27.10.2024 juhlittiin Kurikkalan Setlementin 60-vuotisjuhlia. Kurikkalan salin olivat juhlaa varten koristelleet Taidekoulu Tekevän kuvataiteen ja käsityön oppilaat opettajiensa Anne Luoman, Minna Salosen ja Niina Keltamäen johdolla. Kuva: Heidi Pajuluoma Avaussanoissa Kurikkalan Setlementin toiminnanjohtaja Päivi Rantamäki toivotti tervetulleeksi juhlistamaan yhdistystä, joka perustettiin 1964 ensimmäisenä maaseudun setlementtinä tarjoamaan päivähoitoa ja kansalaisopistotoimintaa. Kurikkalan Setlementin toiminta on vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta kansalaisopistotoiminta on säilynyt vuodesta 1965 lähtien. Kurssitoiminta alkoi kansalaisten perustaidoilla (esim. konekirjoitus ja maatalouden verotus) ja nykyäänkin  perustaitojen opetusta on tarjolla kansalaisopistoissa. Kurikka...

Kurssit hyvä keino sekä saada että antaa hyvää mieltä kanssakulkijoille

Jalasjärveläinen Juha Rossinen-Kaihlamäki opettaa Kurikan kansalaisopistossa mm. tanssikursseja ja piirustusta. - Tykkään työskennellä ihmisten parissa ja viime vuodet ovatkin vetäneet minua yhä enemmän opetustöiden pariin. Pidän tänäkin vuonna erilaisia tanssikursseja lähiseudun kansalaisopistoissa. Tanssin lisäksi pidän myös muita kursseja, joista minulle on kertynyt osaamista matkani varrelta. Näitä ovat esimerkiksi piirustus- ja perspektiivikurssit, puuviilu-intarsia sekä ratkaisukeskeisyyteen perustuvat kurssit, jossa keskitytään mm. siihen, mihin kaikkeen käytämme energiaamme ja kuinka oppisimme keskittämään huomiomme niihin asioihin, jotka ovat meille aidosti tärkeitä. - Tanssin puolelta olen käynyt aikoinaan Suomen Tanssiurheiluliiton seuraohjaajakoulutuksen ja nykyisin päivitän osaamistani käymällä itse uusilla kursseilla tai yksityistunneilla sen verran, mitä omilta kursseiltani ehdin. Omat kilpatanssivuoteni toivat myös hyvän lisän tanssiosaamiseeni. Piirustusta olen harrast...

Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma

Jurvassa asuva Ilona Hannuksela opettaa Kurikan kansalaisopistossa Naisten liikunta, Tupenkylä -kurssia Tupen kylätuvalla Jurvassa. Hannuksela on koulutukseltaan fysioterapeutti ja pystyy hyödyntämään ammatillista osaamistaan myös jumpparyhmässä. - Minua kysyttiin kotikylälleni ohjaamaan jumpparyhmää 2007, kun edellinen ohjaaja lopetti ja siitä lähtien olen ohjannut samaa ryhmää. Tämä ryhmä on tullut niin tutuksi, etten osaa lopettaa, joten kyllä tykkään ohjata ryhmääni, Ilona kertoo. Tupenkylän Naisten liikunnassa liikutaan välillä myös ulkona. Kuvassa opettaja Ilona Hannuksela. Kuva: Henna Hannuksela - Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma, joskus heitetään vitsiä puolin ja toisin ja sitten nauretaan ja jatketaan jumppaamista. Tykkään että ryhmässä on rento ilmapiiri. Ei tämä ole niin vakavaa, vaikka tosissaan tehdäänkin. - Kauden 2022-2023 päätteeksi tehtiin kävelylenkki pelloilla. Keväthanki kantoi hyvin ja retki oli rentouttava. Korona-aikana jumpattiin koko kausi ulkona. Väli...