Kurikan kansalaisopistossa on kokoontunut maaliskuusta 2021 alkaen aikuisille suunnattu Voimaa arkeen -ryhmä, jossa on parannettu arjen ja työelämän perustaitoja. Aluksi laadittiin jokaiselle osallistujalle henkilökohtainen oppimistavoite ja taitoja on kartutettu ryhmässä jäsenten toiveiden mukaan.
Ryhmän kouluttaja Kari Heikkinen kertoo, että Kurikan ryhmässä on keskitytty erityisesti digitaitoihin. On harjoiteltu tietoturvallisuutta, Googlen monipuolisia toimintoja ja yleisimpiä toimisto-ohjelmia opettaja Aki Pitkäkosken johdolla. Mahdollista on suorittaa digitaitojen osaamismerkkejä.
Ryhmä on suorittanut hätäensiapukurssin, käynyt tutustumassa lähiluontoon ja kokannut. On perehdytty kierrätykseen, jätehuoltoon ja yrittäjyyteen. Mahdollista on ollut suorittaa myös hygieniapassi ja osallistua maksutta kahdelle kansalaisopiston kurssille. Tätä mahdollisuutta on hyödynnetty vaihtelevasti, mutta opiston kursseja kokeilleet ovat todenneet ne hyväksi.
- Ryhmäytyminen, avoin ajatusten vaihto, erilaisten persoonien huomioonottaminen ja uskaltautuminen kokeilemaan uutta ovat tärkeitä. Digitaitojen päivittäminen ja niiden osaaminen jokapäiväisessä toiminnassa ovat tämän ryhmän parasta antia. Ryhmä on kehittynyt tässä osiossa paljon viime kevään aloitukseen verrattuna, Heikkinen arvioi.
Ryhmään kuuluva Leila Pollari nostaa hänkin päällimmäisenä esiin digitaidot: Googlen palvelut ja esim. linkin lyhentämisen. Ryhmä on viikoittain käyttänyt tunnin joko liikuntaan tai ravitsemukseen. Tutuiksi ovat tulleet esim. lenkkeily, sulkapallo ja FasciaMethod sekä lisäaineet ja vitamiinit. - Eniten koen hyötyneeni digiopeista ja ravitsemustiedosta. Kurssi saa minulta arvosanan hyvä, Pollari kommentoi.
Kouluttaja Kari Heikkinen ja ryhmän jäsen Leila Pollari |
Ravitsemusta ja liikuntaa ryhmälle ohjannut liikuntakurssien opettaja ja dieettikokki Tarja Nieminen ajattelee, että tärkeintä sekä liikunnan että ravitsemuksen osalta on lisätä ihmisten omaa ymmärrystä perusteista. Kun ymmärtää, miksi keho tarvitsee tiettyjä aineita tai miksi liikunnassa oikeat liikeradat ovat tärkeitä, pystyy arjen valintoja tekemään helpommin.
- Perusteiden ymmärtäminen tukee arki- ja hyötyliikuntaa. Ne tulevat mielekkäiksi. Oikeanlainen ja säännöllinen ravinto auttaa kehoa pysymään virkeänä, kun polttoainetta on tarjolla. Se auttaa mm. mielen virkeyteen, jaksamiseen ja sosiaalisiin kontakteihin. Olemme keskustelleet myös siitä, miksi aina ei huvita syödä järkevästi tai liikkua, Nieminen kertoo.
- Ryhmä on ollut ihana ja antanut minulle paljon. Tekeminen on ollut vuorovaikutteista, oppia on saanut molemmin puolin. Tärkeää on ollut olla ihminen ihmiselle. Toivon, että opiksi jää ainakin se, että ihmisiä ei voi laittaa yhteen muottiin. Elämä ja arki määrittävät tarpeet ja omat voimavarat vaikuttavat, Nieminen päättää.
Liikunnan ja ravitsemuksen opettaja Tarja Nieminen |
Ryhmässä puhutaan ajankohtaisista aiheista ja esiin nousee myös työvoimapolitiikka. Oikeiden työpaikkojen syntymiseen toivotaan lisää panostusta ja pohditaan myös sitä, vääristääkö työharjoittelu työmarkkinoita. Esiin nousee ajatus, että ravitsemussuositusten noudattamiseen eivät työttömän tulot riitä. Maanantaiaamut on kuitenkin ollut hyvä viettää mukavassa porukassa ja kerrata vanhoja taitoja sekä hankkia uusia. Toisaalta taas esitetään toive siitä, että ryhmä voisi kokoontua kahdesti viikossa, jolloin oppiminenkin tehostuisi.
Voimaa arkeen -ryhmän toimintaa järjestää Opetushallituksen rahoittama hanke Voimaa arkeen - tunnistettu osaaminen elämän voimavaraksi. Rahoituksella on tarkoitus järjestää työ- ja työllistymismahdollisuuksia parantavaa koulutusta.
Ryhmät toimivat eri paikkakunnailla paikallisten tarpeiden pohjalta. Yhteishankkeessa ovat mukana Järvilakeuden, Järvi-Pohjanmaan, Kauhajoen, Kurikan, Lakeudenportin ja Lapuan kansalaisopistot sekä Ilmajoki-opisto. Lisää hankkeesta voi lukea hankkeen sivuilta.
Kommentit
Lähetä kommentti