Siirry pääsisältöön

Innostusta, harjoitusta ja luovuutta

Jalasjärveläinen Matti Ahtola opettaa Kurikan kansalaisopistossa puutöitä tiistai- ja torstai-iltaisin, lauantaisin on tarjolla puutöitä naisille. Alkavana lukuvuonna 2020-2021 puutyöt jatkavat toimintaansa Jalasjärven koulukeskuksen uusissa tiloissa. Mukaan toivotetaan tervetulleiksi uudet ja vanhat opiskelijat. 

Varsinaisen työuransa Ahtola on tehnyt metsäteollisuuden puunhankinnassa työnjohto- ja esimiestehtävissä, mutta oma kiinnostus kädentaitoihin ja etenkin puutöihin on houkutellut toimimaan kansalaisopistossa jo 40 vuotta. 

Matti Ahtola

Ahtola oli ensin kansalaisopistossa opiskelijan roolissa parikymmentä vuotta edesmenneen koristeveistomestari Oiva Kentan opissa. Näitä oppeja Ahtola edelleen muistaa kiitollisuudella. Nyt Ahtola on toiminut itsekin puutöiden opettajana jo lähes 25 vuotta ja suorittanut myös opettajaopinnot. Kansalaisopistossa tiedot ja taidot ovat karttuneet sekä opiskelijan että opettajan roolissa. 

Taitojen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa harjoitusta, innostuneisuutta ja kiinnostusta - kokeilunhalua ja luovuutta unohtamatta. Opettajana toimien voi välittää oppimiaan kädentaitoja eteenpäin niistä kiinnostuneille. Puutyön lisäksi Ahtolaa kiinnostavat hopeatyöt, entisöinti ja puukonvalmistus, ja miehen saattaakin tavata opiskelijan roolissa näillä kursseilla. 

Suomalainen puu ihastuttaa

Menneiltä vuosilta Ahtola muistaa tapauksen koristeveistokurssilta. Opettaja Oiva Kentan mukana kurssilla oli Jurvaan opiskelemaan saapunut ranskalainen puualan opiskelija. 

- Keskustelin Oivan kanssa, mitä antaisin vierailijalle lahjaksi. Kävin hakemassa kotoani ison kappaleen raidanjuurivisaa ja sahasin sen muutaman millimetrin vahvuisiksi levyiksi. Annoin nämä ranskalaiselle, joka oli aivan hämillään saamastaan lahjasta. Kiitokset tulivat moneen kertaan. Myöhemmin kuulin Oivalta, mitä ranskalainen oli tehnyt saamallaa lahjalla. Hän oli päällystänyt sillä korulippaita ja ihmetellyt moneen kertaan, miten Suomesta voi löytyä niin kauniskuvioista puuta, Ahtola muistelee.

Ahtolan tervalepästä valmistama rengin viinakaappi. 


 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

60-vuotiaan Kurikkalan Setlementin lämminhenkinen juhla

Kansalaisopistossa mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen, kuntalaisille yhteisöllinen paikka kasvaa ja kehittyä ja tulevaisuudessa arvokkaan tehtävän jatkaminen olivat esiin nousseita teemoja, kun  27.10.2024 juhlittiin Kurikkalan Setlementin 60-vuotisjuhlia. Kurikkalan salin olivat juhlaa varten koristelleet Taidekoulu Tekevän kuvataiteen ja käsityön oppilaat opettajiensa Anne Luoman, Minna Salosen ja Niina Keltamäen johdolla. Kuva: Heidi Pajuluoma Avaussanoissa Kurikkalan Setlementin toiminnanjohtaja Päivi Rantamäki toivotti tervetulleeksi juhlistamaan yhdistystä, joka perustettiin 1964 ensimmäisenä maaseudun setlementtinä tarjoamaan päivähoitoa ja kansalaisopistotoimintaa. Kurikkalan Setlementin toiminta on vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta kansalaisopistotoiminta on säilynyt vuodesta 1965 lähtien. Kurssitoiminta alkoi kansalaisten perustaidoilla (esim. konekirjoitus ja maatalouden verotus) ja nykyäänkin  perustaitojen opetusta on tarjolla kansalaisopistoissa. Kurikka...

Kurssit hyvä keino sekä saada että antaa hyvää mieltä kanssakulkijoille

Jalasjärveläinen Juha Rossinen-Kaihlamäki opettaa Kurikan kansalaisopistossa mm. tanssikursseja ja piirustusta. - Tykkään työskennellä ihmisten parissa ja viime vuodet ovatkin vetäneet minua yhä enemmän opetustöiden pariin. Pidän tänäkin vuonna erilaisia tanssikursseja lähiseudun kansalaisopistoissa. Tanssin lisäksi pidän myös muita kursseja, joista minulle on kertynyt osaamista matkani varrelta. Näitä ovat esimerkiksi piirustus- ja perspektiivikurssit, puuviilu-intarsia sekä ratkaisukeskeisyyteen perustuvat kurssit, jossa keskitytään mm. siihen, mihin kaikkeen käytämme energiaamme ja kuinka oppisimme keskittämään huomiomme niihin asioihin, jotka ovat meille aidosti tärkeitä. - Tanssin puolelta olen käynyt aikoinaan Suomen Tanssiurheiluliiton seuraohjaajakoulutuksen ja nykyisin päivitän osaamistani käymällä itse uusilla kursseilla tai yksityistunneilla sen verran, mitä omilta kursseiltani ehdin. Omat kilpatanssivuoteni toivat myös hyvän lisän tanssiosaamiseeni. Piirustusta olen harrast...

Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma

Jurvassa asuva Ilona Hannuksela opettaa Kurikan kansalaisopistossa Naisten liikunta, Tupenkylä -kurssia Tupen kylätuvalla Jurvassa. Hannuksela on koulutukseltaan fysioterapeutti ja pystyy hyödyntämään ammatillista osaamistaan myös jumpparyhmässä. - Minua kysyttiin kotikylälleni ohjaamaan jumpparyhmää 2007, kun edellinen ohjaaja lopetti ja siitä lähtien olen ohjannut samaa ryhmää. Tämä ryhmä on tullut niin tutuksi, etten osaa lopettaa, joten kyllä tykkään ohjata ryhmääni, Ilona kertoo. Tupenkylän Naisten liikunnassa liikutaan välillä myös ulkona. Kuvassa opettaja Ilona Hannuksela. Kuva: Henna Hannuksela - Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma, joskus heitetään vitsiä puolin ja toisin ja sitten nauretaan ja jatketaan jumppaamista. Tykkään että ryhmässä on rento ilmapiiri. Ei tämä ole niin vakavaa, vaikka tosissaan tehdäänkin. - Kauden 2022-2023 päätteeksi tehtiin kävelylenkki pelloilla. Keväthanki kantoi hyvin ja retki oli rentouttava. Korona-aikana jumpattiin koko kausi ulkona. Väli...