Siirry pääsisältöön

Koronaviruksen vaikutukset opiston toimintaan

Tervehdys uutiskirjeen ahkerat lukijat, 


yhteiskuntaamme ravistelee ennalta arvaamaton, tuntematon uhka, koronavirus. Opiston toimintaan se iski 13.3., kun Kurikan kaupunki ilmoitti sulkevansa opetustilat muilta käyttäjiltä kuin koululaisilta. Tällöin opiston toiminta lamaantui osittain, ja yhdenvertaisuuden nimissä opetus evättiin kaikilta kurssilaisilta. Tästä olemme tiedottaneet opiskelijoille tekstiviestillä tai soittamalla. 

Suomen valtionhallinnon taholta poikkeustila julistettiin 18.3., jolloin rajoitettiin mm. yli 70-vuotiaiden liikkumista. Opetustoimi ja –tilat suljettiin kokonaan muilta kuin alakoululaisilta.  

Kuinka nämä toimenpiteet näkyvät Kurikan kansalaisopiston arjessa? 


Kevätlukukauden opetus on pääsääntöisesti pysähdyksissä ainakin 13.5. asti, lukuun ottamatta niitä kursseja, joiden etäopetukseen siirtymisestä opiskelijoille erikseen ilmoitettu Muut kurssit jatkuvat mahdollisuuksien mukaan joko jo tänä keväänä tai syksyllä, ennen uuden lukukauden alkua. Seuraamme tiiviisti tilanteen kehittymistä ja ilmoitamme opiskelijoille heti, kun on mahdollista järjestää keskeytyneet kurssit. 

Etäopetusta järjestetään niillä kursseilla, joilla se on mahdollista.  Jotta etäopetus on mahdollista, on muutamien perusasioiden oltava kunnossa. Ensinnäkin opetettavan aiheen on oltava sellainen, että sen opiskelu onnistuu myös kotona, vrtkudonta tai sorvaus. Toiseksi opettajalla ja opiskelijoilla on oltava valmiudet vuorovaikutteiseen kommunikointiin erilaisten välineiden avulla, esim. lankapuhelin ei tähän riitä. Etäopetuksen käyttöönotossa on opistolla suuria haasteita välineistön taholta, meillä ei ole lainata opettajille tarvittavia välineitä Onneksi osa opettajista on ottanut haasteen vastaan ja sopinut niistä käytänteistä, joiden kautta etäopetus on mahdollista. Kansalaisopiston järjestämästä etäopetuksesta on laissa ja asetuksessa säädetty tiettyjä asioitajoiden on täytyttävä annettaessa etäopetusta. 

Harmikseni on todettava, että kevään suurnäyttely jouduttiin perumaan. Toivottavasti näyttely voidaan järjestää ensi keväänä entistä ehompana ja näyttävämpänä! Opiston Facebook-sivulla löytyy makupaloja edellisistä näyttelyistä, käykää kurkkaamassa. 

Tätä kirjoittaessani siirryttiin kesäaikaan ja aurinko paistaa, joten toiveissa on uuden alku. Opisto suunnittelee ensi lukuvuoden opinto-ohjelmaa, johon kerätään monia vanhoja, jo tuttuja kursseja, mutta myös paljon uutta ja kiinnostavaaKorona pysäytti elämän hetkeksi, jatketaan kuitenkin kohti kesää ja uusia haasteita. 

Pysytään terveinä! 

Päivi Rantamäki
rehtori

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

60-vuotiaan Kurikkalan Setlementin lämminhenkinen juhla

Kansalaisopistossa mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen, kuntalaisille yhteisöllinen paikka kasvaa ja kehittyä ja tulevaisuudessa arvokkaan tehtävän jatkaminen olivat esiin nousseita teemoja, kun  27.10.2024 juhlittiin Kurikkalan Setlementin 60-vuotisjuhlia. Kurikkalan salin olivat juhlaa varten koristelleet Taidekoulu Tekevän kuvataiteen ja käsityön oppilaat opettajiensa Anne Luoman, Minna Salosen ja Niina Keltamäen johdolla. Kuva: Heidi Pajuluoma Avaussanoissa Kurikkalan Setlementin toiminnanjohtaja Päivi Rantamäki toivotti tervetulleeksi juhlistamaan yhdistystä, joka perustettiin 1964 ensimmäisenä maaseudun setlementtinä tarjoamaan päivähoitoa ja kansalaisopistotoimintaa. Kurikkalan Setlementin toiminta on vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta kansalaisopistotoiminta on säilynyt vuodesta 1965 lähtien. Kurssitoiminta alkoi kansalaisten perustaidoilla (esim. konekirjoitus ja maatalouden verotus) ja nykyäänkin  perustaitojen opetusta on tarjolla kansalaisopistoissa. Kurikka...

Kurssit hyvä keino sekä saada että antaa hyvää mieltä kanssakulkijoille

Jalasjärveläinen Juha Rossinen-Kaihlamäki opettaa Kurikan kansalaisopistossa mm. tanssikursseja ja piirustusta. - Tykkään työskennellä ihmisten parissa ja viime vuodet ovatkin vetäneet minua yhä enemmän opetustöiden pariin. Pidän tänäkin vuonna erilaisia tanssikursseja lähiseudun kansalaisopistoissa. Tanssin lisäksi pidän myös muita kursseja, joista minulle on kertynyt osaamista matkani varrelta. Näitä ovat esimerkiksi piirustus- ja perspektiivikurssit, puuviilu-intarsia sekä ratkaisukeskeisyyteen perustuvat kurssit, jossa keskitytään mm. siihen, mihin kaikkeen käytämme energiaamme ja kuinka oppisimme keskittämään huomiomme niihin asioihin, jotka ovat meille aidosti tärkeitä. - Tanssin puolelta olen käynyt aikoinaan Suomen Tanssiurheiluliiton seuraohjaajakoulutuksen ja nykyisin päivitän osaamistani käymällä itse uusilla kursseilla tai yksityistunneilla sen verran, mitä omilta kursseiltani ehdin. Omat kilpatanssivuoteni toivat myös hyvän lisän tanssiosaamiseeni. Piirustusta olen harrast...

Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma

Jurvassa asuva Ilona Hannuksela opettaa Kurikan kansalaisopistossa Naisten liikunta, Tupenkylä -kurssia Tupen kylätuvalla Jurvassa. Hannuksela on koulutukseltaan fysioterapeutti ja pystyy hyödyntämään ammatillista osaamistaan myös jumpparyhmässä. - Minua kysyttiin kotikylälleni ohjaamaan jumpparyhmää 2007, kun edellinen ohjaaja lopetti ja siitä lähtien olen ohjannut samaa ryhmää. Tämä ryhmä on tullut niin tutuksi, etten osaa lopettaa, joten kyllä tykkään ohjata ryhmääni, Ilona kertoo. Tupenkylän Naisten liikunnassa liikutaan välillä myös ulkona. Kuvassa opettaja Ilona Hannuksela. Kuva: Henna Hannuksela - Jumpparyhmä on myös sosiaalinen tapahtuma, joskus heitetään vitsiä puolin ja toisin ja sitten nauretaan ja jatketaan jumppaamista. Tykkään että ryhmässä on rento ilmapiiri. Ei tämä ole niin vakavaa, vaikka tosissaan tehdäänkin. - Kauden 2022-2023 päätteeksi tehtiin kävelylenkki pelloilla. Keväthanki kantoi hyvin ja retki oli rentouttava. Korona-aikana jumpattiin koko kausi ulkona. Väli...