Siirry pääsisältöön

Taloudenhallinnan moninaisuus -seminaari


Kurikkalan Setlementti viritteli 29.11.2019 toimintansa laajentamista uudelleen järjestämällä Kurikkalassa Taloudenhallinnan moninaisuus -seminaarin, jossa eri alojen asiantuntijat luennoivat nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille. Päivän aikana selvitettiin sitä, miten voi ottaa taloudenhallinnan nuorten kanssa puheeksi ja käytiin läpi, millaisia nuorten talousongelmat tyypillisesti ovat.

Velkaneuvontaprosessia avasi talous- ja velkaneuvoja Seppo Korpimäki. Hän kertoi, että velkaneuvonnan lisäksi heillä ei ole mahdollisuutta tarjota talousneuvontaa, sillä velkaneuvonnankin jonot ovat pitkät.

 
Setlementtiliiton pääsihteeri Pentti Lemmetyinen kertoi Setlementtiliikkeen historiasta ja liikkeen nykytilasta sekä kansainvälisestä toiminnasta.
Ella Niini ja Ville Kujanpää esittelivät Mun talous -toimintaa.

Mun talous -toiminta on alkanut Setlementtiliiton hankkeena ja vakiintunut valtakunnalliseksi toimintamuodoksi. Mallissa on tarjolla käytännön esimerkkejä siitä, miten nuorten kanssa voidaan ottaa talousasiat puheeksi, esiteltiin taloudenhallinnan sovelluksia, jotka helpottavat oman talouden hahmottamista, käytiin läpi erilaisia tukimuotoja ja sitä, miten pikavippikierteen voi katkaista. Niini ja Kujanpää selvittivät myös, millainen on perintäprosessi ja miten sitä kannattaa hoitaa.

Seminaarin aikana kävi ilmeiseksi, että nuorten talousongelmat voivat olla moninaisia: oma talous tunnetaan heikosti eli ei hahmoteta omia tuloja ja menoja, peliongelmat ja yhteiskunnan paineet esim. merkkituotteiden hankkimiseksi aiheuttavat taloudellisia ongelmia. Pikavippien saamisen helppous voi johtaa ongelmiin ja pahentaa niitä. Lisäksi nuorten talousongelmat harvoin ovat ainoastaan talouteen liittyviä ja voivat olla myös ylisukupolvisia.

Päivän aikana pohdittiin n. 30 osallistujan voimin myös sitä, millaisia toimintamuotoja kansalaisopistotoiminnan lisäksi setlementtityölle Kurikassa voisi olla. Ideoita tuli useita ja setlementtityötä pyritään aloittamaan, kun rahoitus varmistuu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täälä on hyvä olla – Leena Luomala on kulkenut kansalaisopiston kursseilla jo 50 vuotta

Leena Luomala on niitä kansalaisopistolaisia, joille kursseilla käyminen ei ole vain harrastus. Se on vuosikymmenten mittaan muodostunut osaksi elämää. 75-vuotias Leena on syntynyt Lapualla kymmenlapsiseen perheeseen ja asuu nykyisin Jalasjärvellä. Käsillä tekeminen on kiinnostanut häntä jo nuoresta lähtien. Ensimmäisiä ompelutöitään hän muistaa tehneensä noin 14-vuotiaana äidiltä saamastaan kankaasta. – Olen aina tykännyt käsitöistä ja käsillä tekemisestä enempi. Kansalaisopiston kursseille Leena tuli Jalasjärvellä noin 50 vuotta sitten. Välillä elämäntilanne pienten lasten kanssa toi harrastamiseen taukoja, mutta kursseille hän palasi aina uudelleen. Aktiivisimpina aikoina viikkoon saattoi mahtua jopa seitsemän kurssia – joskus kaksikin saman päivän aikana. Mukaan mahtui käsitöiden lisäksi paljon liikuntaa. Käsityöt ovat kulkeneet Leena Luomalan mukana nuoruudesta saakka. Kansalaisopiston kursseilla hän on käynyt Jalasjärvellä jo noin 50 vuoden ajan. Vuosikymmenten aikana Leena on eh...

Musiikki kulkee mukana myös eläkkeellä

Kurikan kansalaisopistossa nautittiin toukokuussa eläkekahvit, kun opistossa opettanut Juha Runsala jäi eläkkeelle. Vaikka työura päättyy yhden vaiheen osalta, musiikki ei ole jäämässä syrjään – päinvastoin. Viulu, alttoviulu, mandoliini ja opettaminenkin kulkevat mukana myös tulevina vuosina. Juha tuli opettamaan Kurikan kansalaisopistoon vuonna 2017. Vuosien aikana hän on opettanut pianon- ja laulunsoiton yksilöopetusta, musiikkia toimintakeskuksissa, johtanut kuoroa sekä ohjannut Mandoliini soi -ryhmää ja tangolaulun kursseja. Työ on tarjonnut paljon musiikkia, mutta ennen kaikkea kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. – Kurssit ovat myös sosiaalisia kokoontumisia. Niissä vaihdetaan kuulumisia, kerrotaan ilot ja surutkin. Jutut jäävät kurssille, Juha kuvailee. Kurikan kansalaisopiston musiikinopettaja Juha Runsala jäi keväällä eläkkeelle. Eläkekahveilla muisteltiin vuosia musiikin, opetuksen ja yhteisten kohtaamisten parissa. Opiskelijan oma innostus kantaa pitkälle Pitkän opet...

Hyvinvointia matalalla kynnyksellä - Rita Huttunen-Taipale

Jooga ja äänimaljat- sekä TRE-stressinpurkuharjoitus -kursseja opistossa ohjaa Rita Huttunen-Taipale, joka asuu Kurikassa Salonkylällä. Ritan koulutustausta on monipuolinen. Hän on koulutukseltaan markkinointi-merkonomi, ja sen lisäksi hän on opiskellut laajasti hyvinvointialaa. Ritalta löytyy koulutus muun muassa joogaopettajaksi, meditaatio- ja rentoutusohjaajaksi, TRE-ohjaajaksi ja äänimaljahoitajaksi. Lisäksi hän on perehtynyt useisiin hierontatekniikoihin. Laaja osaaminen näkyy opetuksessa rauhallisena varmuutena ja kykynä huomioida erilaiset kehot ja mielet. Kansalaisopistossa Rita haluaa tarjota matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua joogaan, äänimaljoihin ja TRE-terapiaan. Monelle kynnys aloittaa jotain uutta voi olla korkea, ja juuri siksi Ritalle on tärkeää, että kursseille voi tulla ilman aiempaa kokemusta. Työssään häntä innostavat erityisesti uudet oppilaat ja se hetki, kun oppimisessa tapahtuu oivallus. Oman polkunsa hyvinvoinnin pariin Rita löysi alun perin oman ja...